sunnuntai 14. syyskuuta 2014
Moi! Keltaiset tyypit - Eeva Rohas
Kirjan alussa Pekka menee Maaret nimisen tytön kanssa dokaamaan terapian jälkeen. Yöllä kun juomat on juotu Pekka saattelee Maaretin kotiin. Pekka tapasi uuden jätkän nimeltä Herra S. Pekka, Maaret ja Herra S lähtivä seuraavana päivänä pöllimään kaljaa koska kenelläkään ei ollut rahaa. Herra S sai selville, että Pekka huijasi olevansa köyhä, joten hän uhkasi tappaa Pekan...
Esko ei saa silmiään irti Juhanin työhuoneen seinällä kiinnitetystä Pikku kanasesta, posliinikanasta eikä punaisesta kukkopillistä. Esko huomaa koulunpihan muuttuneen täysin. Esko juoksee Juhanin toimistoon puhumaan hänen luokioon pääsystä. Keskustelun jälkeen hän juoksee toisen kerroksen penkeille istumaan. Anneli huomaa Eskon ja sen jälkeen alkaa kirosanojen kiivas vaihto. Esko juoksee ulos kevääseen ihan tyytyväisenä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut
Seitsemännessä tarinassa Irene on töissä torikojulla ja syö jäätelöä joka päivä. Irenen työpäivän päätyttyä viimeiset torimyyjät kasaavat kojunsa ja ajavat matkoihinsa, paitsi yksi mustalainen joka hoipertelee torilla herneiden ja mansikoiden raatoja väistellen. Daniel niminen poika yrittää iskeä Irenen mutta ei onnistu. Lopussa Daniel viedään Irenen luota pois vankilaan ja Inkkarinräyhää Irenelle siitä, että hän petti Inkkarin.
torstai 11. syyskuuta 2014
Ilonen talo - Kreetta onkeli
Hei!
16.9
Kirjassa ei ole tapahtunut paljoakaan. Perheen isä vie kaksi tytärtään mummolaan, äiti vastusta asiaa mutta he pääsevät lähtemään joka tapauksessa. Perheen isä löysi uuden tyttöystävän, suhde ei kumminkaan kestänyt kauvaan. Isän uusi tyytöystävä kuoli autoon pakokaasun takia, isä on murtunut. Mummo joutuu sairaalaan koska hänen jalasta tulee verta. Äiti muuttaa perheen luo, mummo ja pappa muuttavat takaisin Joutsaan.
5.10
Perheen isä kuolee koska ei saanut lääkettään. Mummo luulet että
Äiti murhasi isän. Perhe käy jouluostoksilla Sysmässä. Sysmässä on
tuntemattomia ihmisiä ja iso paperikauppa, josta äiti osti lapsilleen
värejä magneettipenaalit. Brige perheen tytär muuttaa pois kotoa.
Hän muutti Kuttulaan, halusi alkaa seurustelemaan huoltoaseman
omistajan kanssa. Hän ei kummankaan halunnut alkaa Brigen kanssa,
josta hän oli surullinen. Brige sai rahaa kerran kuukaudessa.
Hän osti ruokaa ja söi sen huoneessaan.
6.10
Perheen tytär Brige ajattelee olevansa erikoinen joten lopettaa koulun
kesken. Hän halusi olla erikoinen ja näyttää siltä ettei välittäisi mistään.
Brige halusi lähetä ulkomaille Hanna-Kaisan kanssa. Sosiaalilautakunta
otti Brigen rahat pois kun sai kuulla että hän aikoo mennä ulkomaille.
Hanna-Kaisa meni äitinsä kanssa Sisiliaan, hän lähetti kortin Brigelle.
Brigelle on monen kuun vuokrat maksamatta, vuokraemäntä
huutaa Brigelle koska hän ei ole maksanut vuokraa.
Perheen koira Viski lopetetaan. Perheen läheinen tuttu ampuu sen.
Äitiltä tuli korti postissa sanoen "Pikkulinnut lauloivat ti-ti tyy, ti-ti tyy.
Äiti on etsimässä kaisua, perheen lasten tätiä joka on eksynyt puolukka
metsään. Brigen uusi mies kohtelee perheen poikaa kuin oven mattoa. Brige ja
perheen poika aikovat myydä lapsuuden kotinsa mutta kaleva Brigen uusi mies vastustaa asiaa.
Brige eroaa Kalevasta, hän ei aijo antaa Brigelle lupaa erota. Brige ja perheen poika
muuttavat kaupungiin. Kun ehk ovat ajamassa kaupunkiin kuuluu heidän selkänsä
takaa yksinäinen laukaus Kaleva on ampunut itsensä.
Mielestäni kirja oli sekava hyvin vaikea lukeva. Sekä surullinen ja masentava
Kirja mielestäni loppui kesken, mutta joidenkin mielestä se voi olla aivan loistava kirja
Laura Paloheimo - Klaukkala
Valitsin kirjakseni Laura Paloheimon kirjan Klaukkala. Valitsin kirjan, koska se vaikutti mielenkiintoiselta ja minulle sopivalta. Kirjan päähenkilö on juuri Suomeen palannut Julia. Hän on pääsyt töihin suomalaiseen tv-tuotantoyhtiö Meisseliin. Hän on myös pian menossa naimisiin rikkaan perijän kanssa, mutta asia saa nolon käänteen ja lopulta Julia päätyy vanhaan kotkuntaansa Klaukkalaan.
14.9.
Kirjan alussa ei tapahdu juurikaan mitään ihmeellistä. Julialle on kaikki hyvin, hänellä on työpaikka ja mies, Robin, jonka kanssa hän on pian menossa naimisiin. Hän on jo suunnitellut häitä pitkään, mutta hänellä on niin paljon vaihtoehtojen ettei tiedä vielä minkälaiset häät hän järjestäisi.
Muoti on koko ajan esillä kirjassa. Vähintään kirjan lopussa Louis Vuitton, Chanel ja muut ovat tulleet tutuiksi. Välillä kirjan henkilöitä myös verrataan laukkuihin.
5.10.
Olen nyt saanut luettua kirjan loppuun. Vihdoin sain tietää mikä Julian ja Robinin välille tuli. Asia ei tullut minulle mitenkään yllätyksenä, koska osasin epäillä mitä Robin teki. Julian huono onni tuntui vain jatkuvan kun hän sai tietää työpaikkansa olevan vaakalaudalla jos hän ei keksisi ideaa uudelle ohjelmalle.
Julia palaa takaisin Klaukkalaan, koska ei enää asunut Robinia kanssa eron takia. Hän saa tietää äitinsä aikeista myydä mummola. Loppujen lopuksi Julia saa rahat kasaan myymällä merkkivaateitaan ja -laukkujaan ja ostaa talon itselleen. Hän myös keksii idean uudelle ohjelmalle ja saa pitää työpaikkansa.
Kirja oli mielestäni hyvä. Se loppui hyvin, niin että kaikki kääntyi lopulta parhain päin. Mielestäni kirjassa oli opetus: kaikesta pääse yli kunhan on ystäviä tukena.
"Oli mukava tietää, että tapahtuipa mitä tahansa,
olin ystävien ympäröimä. Minulla oli onni omistaa ystäviä,
jotka hyväksyivät minut ja toisensa juuri sellaisina kuin
olivat. Rakastivat siitä huolimatta, tai juuri siksi."
sunnuntai 7. syyskuuta 2014
Susikoira Roi ja muukalaiset - Jorma Kurvinen
- Valitsin kirjan, koska se näytti asialliselta ja mielenkiintoiselta, koska kansikuvana oli saksanpaimenkoira. Toivon, että kirja olisi hyvä ja mielenkiintoinen, eikä siihen kyllästyisi niin, kuin muihin kirjoihin mitä olen lukenut. Kirjan takakannen perusteella kirja olisi seikkailullinen ja siinä olisi rikoksia.
14.9
Kirjailijan nimi on Jorma Kurvinen. En ole lukenut Jorman muita kirjoja.
28.9
Tomi on tehnyt kesällä paljon töitä ja tutustun uusiin ihmisiin. Roi taas pelasti ihmishengen, kun 9-vuotias poika oli rullalaudalla kaatunut ja Roi haki Tomin ja kylän miehet apuun, jotka soittivat siten ambulanssin. Kylän miehillä oli ylimielisiä ajatuksia Roi-koiraa vastaa, mutta ajatukset päättyivät, kun Roi pelasti pojan. Tomi joutui hankaluuksiin huonokäytöksisen pojan kanssa, joka ajoi viritetyllään mopolla melkein Tomin ja Roin päältä. Tomi meni puhumaan pojalle, jolloin hän sai pojalta nyrkistä. Tomi, kuitenkin töitten aikana huomasi, kun aliarvostettu poika joka oli köyhältä seudulta jolta Tomi oli saanut nyrkistä leikki Roin kanssa, vaikka hän ei aluksi ollut piitanut koirasta yhtään ja ei ollut välittänyt jos olisi ajanut koiran päältä. (Kirja on ollut tähän asti mielenkiintoinen. Olen lukenut kirjasta noin 3,5/5 osan. Saa nähdä pääseekö Tomi kaverinsa kanssa Norjaan. Toivottavasti kirja pysyy jännittävänä.)
19.10
Tomi tekee töitä ja maalailee aitoja. Hän tutustuu "huonokäytöksisiin poikiin" ja huomaa, että pojat ovat viisaampia, kun rikkaallaa asuvat ihmiset. Rikkaat suuttuvat tästä ja töhrii Tomin keskeneräisen aidan maalauksen ja Tomi ei saa rahaa aidasta. Tomi on tosi allapäin ja haluaa rahaa. Pojat ehdottavat autovarkausta, Tomi epäröi aluksi, mutta suostuu Norjan matkan takia. Roi on vartioimassa aidoitetun aidan toisella puolella, jolloin Roi alkaa haukkumaan ja asunnon mies tulee Dobermannin kanssa, joka alkaa "taistelemaan" Dobermannin kanssa. Tomi tulee paikalle, kun Roi on alakynnessä ja käskee Roin perääntyä. Tomin kaverit lähtevät pakoon, jolloin Tomi jää yksin miehen kanssa. Poliisit tulevat ja Tomi joutuu kertoa kaverinsa nimet. Tomi ei suostu ja joutuu maksaa rikotun auton ikkunan. Omista kesätyö rahoista ja Tomi ei pääse ystävänsä kanssa Norjaan.
torstai 4. syyskuuta 2014
Kristiina Vuori- Näkijän tytär
Löysin kirjan kirjastosta jo aikoja sitten. Silloin minulla ei ollut aikaa lukea sitä ja kirja vaikutti niin mielenkiintoiselta, että se jäi mieleeni kummittelemaan. Takakannen perusteella tiedän, että kirja kertoo Eirasta, joka on perinyt näkijän ja shamaanin paheksutun lahjan. Tuolloin eletään keskiaikaa 1200- luvun Suomessa.
6.9. Varsinais Suomi 1219-1231
Kirjan ensimmäinen neljännes oli vauhdikas ja jo ensimmäisessä luvussa alkoi tapahtua. Nimittäin ryöväri käy Margareeta Starkin kimppuun, tappaa rengin ja Eira saa alkunsa. Myöhemmin Eiran äiti Margareeta murhataan ja Eiran serkku Rikhard lähetetään oppiin Lauttiaan. Eira alkaa nähdä näkyjä ja häntä luullaan noidaksi, jonka seurauksena Eiraa pahoinpidellään. Hän lähtee pakoon kasvattiäitinsä Katrin, sekä Rautakäden kanssa Teinperistä, kodistaan etsimään isänsä sukuun kuuluvia Ilveksiä, jotka omaavat myös näkijän lahjat.
Tuttuja paikannimiäkin on tullut vastaan esim. Masku ja Nousiainen. Tähän asti kirja on ollut todella hyvä, sekä joistakin kohdista todella pitkästyttävä, sillä kirkko kuuluu vahvasti elämään. Luulen, että kirjassa Eira löytää Ilvekset ja opettelee hyödyntämään näkijän lahjaansa.
8.9. Häme 1231-1237
Heti alkuun Eiran pieni pakoryhmä kohtaa muukalaisten joukon ja Rautakäsi menehtyy vammoihinsa. Eira ja Katri jatkavat matkaansa. Katrin yllättäessä poikettuaan polultaan hän tippui metsästyskuoppaan. Eira lähtee etsimään apua yöstä ja joutuu susien piirittämäksi, jolloin metsästä ilmestyy joukkoineen ja hevosineen Elof Ilves. Hänen joukkonsa pelastavat Katrin ja he suuntaavat Lauttiaan mahtitilalle, josta Eira ja Katri saavat suojapaikan ja Eira pääsee talon emännän rouva Talvikki Ilveksen oppiin. Eira oppii paljon kasveista ja sairaiden parantamisessa.16.9. Häme 1238-1239
Kirkkoa vastaan kapinoidaan ja syttyy sisällissota, jonne Elofin pitää lähteä. Elof ottaa kaikki mukaansa Lauttiasta Vanain linnaan suojatakseen talonsa väen. Matkalla he kohtaavat vihollisen ja Elof päätyy kaksintaisteluun Kinnarinpojan kanssa. Taistelusta selvitään henkiä menettämättä omalta puolelta ja matka jatkuu. Eiralle ja Elofille tulee riitaa ja Eira lähtee omille teilleen yöllä keskellä talvea. Matkalla Eira huomaa talon, jossa on valoa. Talo osoittautuukin saunaksi, jossa on juhlat menossa. Siellä Eira törmää Rikhardiin, joka yrittää ilmeisesti unohtaa kihlattunsa Kerstinin kuoleman. Yhdessä he suuntaavat Vanain linnaan. Kapina kirkkoa vastaan syttyy ja Vanain linnan ulkopuolella syttyy sota.Viimeinen osa oli alusta asti mielenkiintoinen ja vauhdikas. Tämä oli ehdottomasti näistä kirjan "osista" paras. Sen teksti oli kokoajan helposti ymmärrettävää ja sitä oli mukava lukea. Aion lukea kirjailijan muitakin teoksia ja suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka edes kiinnostuvat siitä tämän tekstin perusteella. Kirja on kuitenkin aika paksu ja sen lukemiseen on varattava aikaa, sillä joitakin sanoja oli selvitettävä kirjan takaa olevasta sanastosta, mikä on mielestäni hauska lisä. Ehkä näistä sanoista hyötyä jossain tilanteessa! :)
Hannu salama se tavallinen tarina
Kirja kertoo maalaistytöstä jonka nimi on Eeli. Kirja kertoo yhdestä koko vuodesta. Se sijoittuu Amuriin, joka asuinalue. Tähänasti kirja on ollut luettevaa, vaikka joissain kohdissa on ollut vähäsen vaikealukuista tekstiä. Luultavasti Eeli, Santtu ja Väiski menevät maalle.
Eeli, Santtu ja Väiski menivät maalle isänsä Jussin luokse. maalla oli kalle jonka kanssa eeli meni työväentalolle juhlimaan. santtu soitti haitaria työväentalolla. väiski oli ilonan kanssa. lopuksi kalle meni kotiin ja keitti kahvia koska hänelle tuli vieraita, minulla ei ole aavistustakaan miten kirja loppuu.
kirja oli vähän hankala lukea. olisin voinut jonkun muun kirjan valita. suosittelen kirjaa paljon lukeneille.
Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani
Kirjani nimi on Luolakarhun klaani, ja sen on kirjoittanut Jean M. Untinen-Auel. Opettaja antoi minulle luvan lukea sen, koska kirjailijan juuret löytyvät Suomesta, vaikkei hän kokonaan suomalainen olekaan. Valitsin kirjan, koska olen aiemmin lukenut yhden sen jatko-osista, mutten tätä nimenomaista ensimmäistä kirjaa. Jatko-osa oli erittäin mielenkiintoinen, ja odotan innolla tämän lukemista.
Tiedän kirjasta etukäteen sen, että päähenkilön nimi on Ayla ja tarina sijoittuu neanderthalinihmisten aikaan, noin 28 000 vuotta sitten. En tunne saman kirjailijan muita kirjoja lukuun ottamatta saman sarjan jatko-osaa, mutta odotan kirjalta paljon - sekä historiaan liittyviä tapahtumia että fiktiivistä tarinaa.
Salla Simukka - Jäljellä
12.9 Kirja kertoo 15-vuotiaasta tytöstä nimeltä Emmi. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Suomeen ja tarkemmin sanottuna Emmin kotiin ja lähiympäristöön. Tapahtuma-aika kirjassa on kevät ja lämmin toukokuu. Kirja tähänasti on ollut hyvä ja mielenkiintoinen. Kirjassa on kuvattu hyvin yksityiskohtaisesti ja tarkasti asiat. Se on mielestäni hyvä asia. Luulen, että kirjassa tulee tapahtumaan asioita mitkä kiinnostavat minua.
18.9 Emmin koulussa koululaiset jaetaan ryhmiin ikää katsomatta, vaan persoonallisuus. Emmi oli Potentiaalien ryhmässä. Emmin mielestä Potentiaali tarkoitti oikeasti sitä, ettei ollut mitään. Emmin mielestä hänen äitiään hävetti, että tyttärensä oli Potentiaalien ryhmässä. Tai oikeastaan äitiä ei kiinnostanut mikään, mitä Emmi teki. Vuosia sitten Emmi oli kertonut äidille kaikesta kaiken, mutta nykyään äiti oli aina kiireinen ja keskittynyt omiin juttuihinsa. Äidin huomion sai myös Emmin 7-vuotias pikkusisko Milla. Milla oli Dramaatikko. Dramaatikot esiintyivät joka paikassa, ilmaisivat itseään, olivat luovia, taiteellisia ja äännekkäitä. Emmin isä jaksoi jutella Emmin isoveljen, 17-vuotiaan Lassen kanssa, joka oli kaikkien mielestä harvinaisen älykäs. Lasse oli Intellektuaali. Emmi halusi lähteä kotoota pienelle karkumatkalle. Hän päätti mennä pihan perällä, marjapuskien ja omenapuiden suojassa olevaan leikkimökkiin. Sen olemassa oloa ei olisi arvannut, jollei siitä olisi tiennyt. Karkumatkaltaan palattua, Emmi odotti, että perheensä olisi huolestuneita ja iloisia, kun hän palasi kotiin. Kukaan ei kuitenkaan ollut kotona ja Emmin puhelin piti vain outoa ääntä. Päivät seurasivat toisiaan harvinaisen kauniina ja kesäisinä. Yhtäkkiä Emmin istuessa Rautatieasemalla keskellä lattiaa, hänen takaa kuului ääni. Samanikäinen tyttö avasi oven ja kysyi : "Onko täällä helvetissä tosiaan joku muukin kuin mä?" He saattavat löytää muita tästä oudosta maailmasta.
5.10 Kaverukset kävelivät ympäri Helsinkiä etsimässä muita ihmisiä. He keksivät tekemistä päivästä toiseen. He olivat löytäneet uuden ystävän, Atron. Yhdessä he miettivät maailman tyhjyyttä, Kaverukset matkustivat Suomenlinnaan ja siellä he tapasivat Amiran. He auttoivat Amiraa kotitöissä ja opettelivat päivän rutiineja. Suomenlinnassa he tapasivat monia uusia ystäviä. He pohtivat yhdessä asioita. "Miksi juuri me?". Emmi tiesi sen, jokin oli muuttunut, maailma oli vääristynyt ja se oli ohi nyt.
Kun luin kirjan loppuun, minun mielestäni se jäi vähän kesken. Tarinaa ei kerrottu kokonaan loppuun. Tykkäsin kirjasta muuten hyvin paljon. Kirja oli jännittävä ja mielenkiintoinen. Kirjan tapahtumat kulki hyvin tapahtumasta toiseen. Olen joka tapauksessa tyytyväinen valintaani!