Kirjani nimi on Luolakarhun klaani, ja sen on kirjoittanut Jean M. Untinen-Auel. Opettaja antoi minulle luvan lukea sen, koska kirjailijan juuret löytyvät Suomesta, vaikkei hän kokonaan suomalainen olekaan. Valitsin kirjan, koska olen aiemmin lukenut yhden sen jatko-osista, mutten tätä nimenomaista ensimmäistä kirjaa. Jatko-osa oli erittäin mielenkiintoinen, ja odotan innolla tämän lukemista.
Tiedän kirjasta etukäteen sen, että päähenkilön nimi on Ayla ja tarina sijoittuu neanderthalinihmisten aikaan, noin 28 000 vuotta sitten. En tunne saman kirjailijan muita kirjoja lukuun ottamatta saman sarjan jatko-osaa, mutta odotan kirjalta paljon - sekä historiaan liittyviä tapahtumia että fiktiivistä tarinaa.
12.9
Kirjan ensimmäinen neljännes on erittäin mielenkiintoinen ja saa tarttumaan kirjaan yhä uudestaan. Ayla on vasta viisivuotias pikkutyttö, joka menettää vanhempansa rajussa maanjäristyksessä. Tyttö on täysin yksin, eikä hän nuoruudestaan johtuen osaa vielä kerätä ruokaa luonnosta, metsästää tai selviytyä. Hän lähtee kulkemaan joen vartta eteenpäin, sillä hän tietää, että ilman vettä hän ei selviytyisi. Ayla kulkee päiviä, mutta pian nälkä pakottaa hänet hidastamaan matkaansa. Ja aivan kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi - Ayla sattuu kulkemaan luolaleijonien reviirillä, ja naaraspuolinen peto hyökkää hänen kimppuunsa. Ayla onnistuu pakenemaan hengissä, mutta saa reiteensä neljä pitkää kynnenviiltoa. Pian hän pyörtyy joen rannalle avuttomana korppikotkien armoille.
Ohi kulkee myös vaeltajaklaani, jonka jäsenet ovat sen aikaisia ihmisiä; neanderthalilaisia. Yksi heistä, parantajanainen nimeltään Iza, huomaa Aylan ja pyytää klaanin johtajalta Brunilta lupaa ottaa Aylan mukaansa. Mies suostuu ja Iza nostaa Aylan kantoviittaansa, jatkaen matkaansa. Nainen hoitaa tyttöä parempaan kuntoon ja pelastaa hänet kuolemalta. Klaani on etsimässä uutta luolaa, uutta kotia.
Heti kirjan alkuvaiheilla huomaa, että kepeästä ja helposti luettavasta ulkoasusta huolimatta kirjassa käsitellään myös raskaita aiheita. Klaanissa naisten asema on huono, ja miehet päättävät kaikesta, eikä tasa-arvoa näy lähimaillakaan. Myöskin rasismista puhutaan paljon. Ayla on eriheimoinen, hänellä on vaaleat hiukset, siniset silmät ja vaalea iho, ja siksi tyttöä pidetään outona ja rumana verrattuna vahvapiirteisiin klaanilaisiin.
27.9
Olen nyt lukenut kirjan hiukan yli puoliväliin. Klaani on löytänyt uuden luolan, ja pitkien seremonioiden jälkeen he vihdoin asettuvat asumaan. Ayla kasvaa ja oppii nopeasti, ja on selkeästi terävämpi ja älykkäämpi kuin muut ihmiset. Häntä kuitenkin hyljeksitään edelleen, ja erityisesti päällikön poika Broud tuntuu vihaavan tyttöä. Tietäjä Creb päättää, että Ayla hyväksytään klaanin jäseneksi, ja hän saa toteemikseen luolaleijonan. Valinta aiheuttaa paljon hälinää, sillä useiden mielestä naisella ei kuuluisi olla niin vahvaa toteemia. Aika kuluu nopeasti kirjassa, ja pian onkin jo vuosi kulunut ja uusi kevät sarastaa. Iza on raskaana ja synnyttää tytön, ja Ayla on innoissaan pikkusiskon saamisesta.
Ayla on kapinallinen, eikä halua noudattaa kaikkia klaanin sääntöjä. Rohkea tyttö opettelee metsästämään lingolla, vaikka naiset eivät saa aseisiin koskea lainkaan. Broud huomaa tytön asenteen muuttuvan ja pian hän hakkaa Aylan pahasti, ja tyttö selviää juuri ja juuri. Onneksi Brun estää Broudia hakkaamasta tyttöä ja mies jättää Aylan rauhaan, ainakin väliaikaisesti. Kesä kuluu nopeasti ja Ayla kehittyy metsästyksessä paremmaksi. Talvi sujuu tavallisissa merkeissä, Ayla käyttäytyy hyvin ja mitään kummallista ei tapahdu.
Kirjassa aika kuluu mielestäni liian nopeasti - yhdessä luvussa saatetaan kulkea koko vuoden läpi. Se ei kuitenkaan tylsistytä, ja joskus ajan ohittaminen on vain hyväksi juonen kannalta. Broudin asennoituminen Aylaan mietityttää, ja pelkään, että tytölle käy pian huonomminkin. Olen myös lähes varma, että Ayla jää kiinni metsästyksen harjoittelustaan, mutta muuten juoni on arvaamaton.
8.10
Kirjan loppuun luettuani muistankin jo jatko-osan tapahtumia. Loppuosa käsittelee raskaita asioita, sillä Broud raiskaa Aylan ja tyttö tulee nuoruudestaan huolimatta raskaaksi. Vaikean raskauden jälkeen hän synnyttää pojan, Durcin, joka sai nimensä Aylan rakastaman tarun mukaan. Lapsi on samanlainen kuin Ayla, joten klaaanissa häntä pidetään syntymävikaisena. Iza kuolee ja koko klaani suree parantajanaista, vaikka he ovatkin vielä innoissaan menneestä heimojuhlasta. Broud pakottaa Aylan ja Durcin asumaan eri tulisijoilla kostaakseen tytölle, ja pian myös tietäjä Creb kuolee maanjäristyksessä. Broud kiroaa Aylan kuolemankirouksella ja pakottaa tämän lähtemään klaanista. Kirja loppuu riipaisevaan kohtaan, kun Durc huutaa äitiään, joka vaeltaa pois klaanin luota elämään yksin.
Kirja oli aivan yhtä hyvä kuin odotinkin, ja ymmärrän jatko-osaa nyt paljon paremmin. Se kuvaa miehen ja naisen sekä äidin ja tyttären suhdetta monella tavalla, ja pidän siitä, että se on perustettu todenmukaiselle pohjalle. Raskaista aiheista huolimatta kirjaa on helppo lukea, ja siihen imeytyy sisälle. Tiivistettynä siis erittäin hyvä kirja, suosittelen lukemaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti